Olen aiemmin maininnut blogissani, että minulla on
meneillään uuden vuoden lupaus, että syön kerran viikossa pizzaa. Tämä uuden
vuoden lupaus kulkee nimellä pizzaperjantai. Olen pyrkinyt löytämään
käyntikohteikseni ihmisten suosituksista hyvätasoiset ja pizzaan riittävällä
vakavuudella suohtautuvat ravintolat. Muutama kebebpizzeriakin vuoden
ensimmäiseen puoliskoon on mahtunut, mutta ne eivät valitettavasti kilpaile
samassa sarjassa näiden oikeiden pizzerioiden kanssa.
Tämän uuden vuoden lupauksen vuoksi kesälomamatka suuntautui
itseoikeutetusti Italiaan, jossa pizza on lähiruokaa. Italiassa hyvän pizzan
metsästäminen osoittautui kuitenkin vielä vaikeammaksi kuin Suomessa. Pizzaa
saa kyllä jokaisesta itseään ja turisteja kunnioittavasta ravintolasta. Teimme
jo kuitenkin ennen lomaa päätöksen, että ns. turistiruokaloita vltetään
viimeiseen asti. Tästä syystä viime viikon pizzeriaksi valikoitui firenzeläinen
Berberé. Valitsin pizzaani sellaisia täytteitä, joista minull ei ollut
aavistustakaan, mitä ne olivat. Tarjoilija tiesi kertoa, että paikallista
juustoa, erinomaista tomaattikastiketta ja tulista italialaista lihaa.
Aito ja maistuva italiailainen. |
Erinomaisen ja huippupizzan erottaa kahdesta asiasta.
Ensinnä huippupizzassa tomaattikastike täydentää erinomaisesti muiden
täytteiden makua ja hyvässä pizzassa on tomaattikastiketta. Toiseksi
huippupizzan tunnistaa siitä, että kun pizzasta on jäljellä noin neljäsosa,
tekee mieli lopettaa syöminen, koska takaraivossa alkaa jyskyttää ajatus, että
kohta tämä ilo loppuu. Juuri näin kävi Berberén pizzan kanssa. Pohja oli
erinomainen, sopivan rapsakaksi paistettu ettei ollut vetinen ja pystyi syömään
sormilla. Kyytipoikana päädyimme pitkän matkustuspäivän jälkeen valitsemaan
chiantin sijaan firenzeläisiä käsityöoluita. Todella erinomaisia pienpanimo-oluita.
Seuraavana päivänä Firenzessä tutustuimme pariin
paikalliseen viinintuottajaan. Pienet viinitilat ovat yleensä aina
mielenkiintoisempia vierailla, koska niissä on karismaa ja monesti viinitilan
omistaja on esittelemässä omaa filosofiaansa viininvalmistuksessa. Saimme
maistaa molemmilla kahdella tilalla Chiantia, Chianti Classicoa ja
Supertoscanalaista. Supertoscanalainen tarkoittaa viiniä, jonka valmistuksessa
kaikki rypäleet on kasvatettu Toscanan alueella. Tämä näin raakana
yksinkertaistuksena, sillä italialaisten viinien laatuluokitukset olisivat
sitten jo useamman oman blogipostauksen arvoisia.
Vielä raakoja rypäleitä. |
Ykköshuomiona maailmalla viinitiloja kiertäessä nousee aina
mieleen se fakta, että Suomessa viinikaupan hyllyllä on valitettavan vähän
valikoimaa ja italialaisista viineistäkin kolmen metrin hyllypätkällä Alkossa
on edustettuna suurimmat tuottajat. Mikäli haluamme siirtyä kohti
eurooppalaista juomakulttuuria niin viinien myynti pitäisi vapauttaa
marketteihin, kioskeihin, turuille ja toreille. Liian moni erinomainen viini
jää maistamatta sen vuoksi, että maailman viidenneksi suurin viinin ostaja
ostaa laadun sijaan monesti määrää. Ensimmäisenä vierailun kohteena olleen
viinitilan omistaja – Marco muisti monesti korostaa viinin ja ruuan
yhdistämistä. Reilun viikon nyt jo kotimaassa olleena olen käynyt kolmessa
maakunta-Alkossa ja yhdessäkään ei ole ollut hyllyssä pullon pulloa Chianti
Classicoa. Tällaisia ne ovat nämä ensimmäisen maailman ongelmat.
Suosittelen. |
-Miika