Italialaisen keittiön helmi

Parhaat ruokapaikat reissun päällä löytyy aina kun kysyy suositukset paikallisilta. Tämän olen oppinut jo pelkästään Suomessa työn puolesta kiertäessäni. Kyllä oululaiset tietävät, missä Oulussa kannattaa syödä. Turha sitä on lähteä kuopiolaisilta kysymään.

Firenze yläilmoista kuvattuna.

Viinimatkamme opas – Federico osasi antaa meille kaksi ravintolasuositusta viimeiselle illallemme Firenzessä. Takana oli pitkä päivä, joten kumpikaan meistä ei kaivannut fine diningia vaan reilua, täyttävää, maistuvaa, paikallista ruokaa. Ravintolaksi valikoitui Borgo Antico, joka haisi vähän turistille, mutta osoittautui hinta-laatusuhteeltaan erinomaiseksi valinnaksi. Nälkäisinä päätimme mennä ruokailun kanssa italialaisen mallin mukaan eli antipasti, Primi piatti, secundo piatti ja dolce. Alkuruoan saapuessa pöytään tiesimme, että nyt kävi ahneelle ohraisesti. Valtava määrä toscanalaisia herkkuja, erilaisia makkaroita, bruschettaa ja niin edelleen. Varsinaiseksi alkuruoaksi minä söin pastaa, jota maistaessa ymmärsin mitä tarkoittaa al dente. Pääsääntöisesti kaikki nauttimamme pastat olivat erittäin hyviä. Mielestäni se, että emme saaneet yhtään huonosti kypsennettyä pasta-annosta eteemme reissun aikana on juuri sitä, mitä tarkoitetaan vakavalla suhtautumisella ruokaan. Ylpeys ruoasta on ennen kaikkea ylpeyttä, siitä mitä tarjoillaan.

Seuralaiseni söi  kesäkurpitsarisottoa ja muisteli, ettei ole vuoden 2014 tammikuun jälkeen saanut noin hyvää risottoa. Silloin ruokailimme Buenos Airesissa italialaisessa ravintolassa.

Ulkonäkö ei kerro koko totuutta. Todella herkullinen risotto.

Pääruoaksi valitsin firenzeläisen härän kyljyksen. Tämä monsteri tarjoitltiin joko 700 gramman tai yhden kilon kokoluokisssa kasan paistettujen perunoiden ja rosmariini-valkosipuli-oliiviöljyn kanssa. Valtavan hyvää ja ainoa oikea paistokypsyys on kuulemma raaka. Tässäkin asiassa kannatti luottaa paikalliseen neuvoon. Huippuluokan lihaa ja pieteetillä valmistettu.

Aika iso kyljys!

Jälkiruoat jäivät keittiöön kun kuljimme pitkin Firenzen katuja ja kujia seitinohuissa viinipäissämme hotellille.

-Miika

Punkkua ja politiikkaa

Olen aiemmin maininnut blogissani, että minulla on meneillään uuden vuoden lupaus, että syön kerran viikossa pizzaa. Tämä uuden vuoden lupaus kulkee nimellä pizzaperjantai. Olen pyrkinyt löytämään käyntikohteikseni ihmisten suosituksista hyvätasoiset ja pizzaan riittävällä vakavuudella suohtautuvat ravintolat. Muutama kebebpizzeriakin vuoden ensimmäiseen puoliskoon on mahtunut, mutta ne eivät valitettavasti kilpaile samassa sarjassa näiden oikeiden pizzerioiden kanssa.

Tämän uuden vuoden lupauksen vuoksi kesälomamatka suuntautui itseoikeutetusti Italiaan, jossa pizza on lähiruokaa. Italiassa hyvän pizzan metsästäminen osoittautui kuitenkin vielä vaikeammaksi kuin Suomessa. Pizzaa saa kyllä jokaisesta itseään ja turisteja kunnioittavasta ravintolasta. Teimme jo kuitenkin ennen lomaa päätöksen, että ns. turistiruokaloita vltetään viimeiseen asti. Tästä syystä viime viikon pizzeriaksi valikoitui firenzeläinen Berberé. Valitsin pizzaani sellaisia täytteitä, joista minull ei ollut aavistustakaan, mitä ne olivat. Tarjoilija tiesi kertoa, että paikallista juustoa, erinomaista tomaattikastiketta ja tulista italialaista lihaa.

Aito ja maistuva italiailainen.

Erinomaisen ja huippupizzan erottaa kahdesta asiasta. Ensinnä huippupizzassa tomaattikastike täydentää erinomaisesti muiden täytteiden makua ja hyvässä pizzassa on tomaattikastiketta. Toiseksi huippupizzan tunnistaa siitä, että kun pizzasta on jäljellä noin neljäsosa, tekee mieli lopettaa syöminen, koska takaraivossa alkaa jyskyttää ajatus, että kohta tämä ilo loppuu. Juuri näin kävi Berberén pizzan kanssa. Pohja oli erinomainen, sopivan rapsakaksi paistettu ettei ollut vetinen ja pystyi syömään sormilla. Kyytipoikana päädyimme pitkän matkustuspäivän jälkeen valitsemaan chiantin sijaan firenzeläisiä käsityöoluita. Todella erinomaisia pienpanimo-oluita.

 

Lämpö ja tynnyrit. Eipä sitä juuri muuta tarvitakaan. 

Seuraavana päivänä Firenzessä tutustuimme pariin paikalliseen viinintuottajaan. Pienet viinitilat ovat yleensä aina mielenkiintoisempia vierailla, koska niissä on karismaa ja monesti viinitilan omistaja on esittelemässä omaa filosofiaansa viininvalmistuksessa. Saimme maistaa molemmilla kahdella tilalla Chiantia, Chianti Classicoa ja Supertoscanalaista. Supertoscanalainen tarkoittaa viiniä, jonka valmistuksessa kaikki rypäleet on kasvatettu Toscanan alueella. Tämä näin raakana yksinkertaistuksena, sillä italialaisten viinien laatuluokitukset olisivat sitten jo useamman oman blogipostauksen arvoisia.

Vielä raakoja rypäleitä. 

Ykköshuomiona maailmalla viinitiloja kiertäessä nousee aina mieleen se fakta, että Suomessa viinikaupan hyllyllä on valitettavan vähän valikoimaa ja italialaisista viineistäkin kolmen metrin hyllypätkällä Alkossa on edustettuna suurimmat tuottajat. Mikäli haluamme siirtyä kohti eurooppalaista juomakulttuuria niin viinien myynti pitäisi vapauttaa marketteihin, kioskeihin, turuille ja toreille. Liian moni erinomainen viini jää maistamatta sen vuoksi, että maailman viidenneksi suurin viinin ostaja ostaa laadun sijaan monesti määrää. Ensimmäisenä vierailun kohteena olleen viinitilan omistaja – Marco muisti monesti korostaa viinin ja ruuan yhdistämistä. Reilun viikon nyt jo kotimaassa olleena olen käynyt kolmessa maakunta-Alkossa ja yhdessäkään ei ole ollut hyllyssä pullon pulloa Chianti Classicoa. Tällaisia ne ovat nämä ensimmäisen maailman ongelmat.

Suosittelen. 

-Miika

Juhannusruokaa, osa 2.

Tavallisesti olemme tehneet Juhannuksena rosvopaistin. Nyt ajateltiin, että rosvopaisti on liian ysäriä, että tätä kahden kuution hiekkakasaa, johon rosvopaisti on ollut tapana kaivaa, pitää nyt tuunata vuoteen 2015. Seurueessamme oli juhannuksena yksi insinööri, yksi joka opiskelee teknillisessa korkeakoulussa, yksi lvi-asentaja ja loput ovat muuten vain kaikkien alojen asiantuntijoita. 

Pelkästään näiden tietojen valossa onnistuminen näytti varsin epätodennäköiseltä. 

Aloitimme hahmottelun paperille hyvissä ajoin ja kahlasimme läpi erilaisia grillaussivustoja, kokkien instagram-profiileja kunnes törmäsimme joen virtausvoimalla pyörivään vartaaseen. Tästä idea lähti jalostumaan. Meillä oli joki, lihaa ja varusteita tehdä kunnon varras. Kuvasta näette mikä oli lopputulos.

Ajanpuute yllätti meidät tälläkin kertaa. Voitte kuvitella kuinka vaikeaa 1100 asukkaan kylän ympäristöstä on löytää akulla toimivaa ruuvinväännintä. Yllättävän helppoa. Kiinalainen vääntöihme löytyi lopulta jo toisesta rautakaupasta hintaan 40 euroa.Jätin insinöörismiehet puuhaamaan keskenään vartaan kanssa ja siirryin itse lihan marinointiin. Lihoihin laitoin suolan ja pippurin lisäksi myös kuusenkerkkää. Lihaksi valikoitui porsaan kasslerin lisäksi naudan sisäpaistia.

Lopulta kävi ilmi, ettei meillä oikeastaan ollut kunnon varrasvarusteita. Ruuvinvääntimeen veivasimme kiinni metrin mittaisen harjateräksen pätkän ja lihat jouhuimme sitomaan kiinni harjateräksen ympärille rautalangalla. Harjateräksestä poltettiin karstat pois juhannuskokon hiilloksessa ja ennen lihojen vartaaseen ripustamista valelin teräksen rypsiöljyllä.

Ennen lihan kypsennyksen aloittamista tarvitsimme tietysti kunnon hiilloksen ja poltimme sylillisen puita vartaan alla ja heitimme brikettejä sekaan, jotta hiillosta ja lämpöä riittäisi. Varrasta voi toki kypsentää avotulellakin jos ei ole niin kiire syömään. Lihan pyörimistä katsoessa nälkä sen kuin kasvaa. Onneksi meillä oli aikaa ja miehen marinointiin tarkoitettuja liemiä riittävästi. 

Haasteellisimmaksi koimme sen, että lihaa on vaikea saada tässä vartaan karvalakkiversiossa sellaiseksi, että se pyörisi tasaisesti ja siten myös kypsentyisi tasaisesti. Onnistuimme kohtuullisesti. Sisäpaisti oli täydellinen rosee ja kaslerissa rasva oli mureuttanut lihan oivallisesti. Kaveriksi tein ystäväni suosituksesta kiwi-aurajuustodipin. On juuri niin yksinkertaisen toimivaa kuin kuulostaakin. Kiwit ja aurajuusto hyppyselisen suolan kanssa kulhoon ja ajaa sauvasekoittimella chunkyksi. Heitä lihan päälle ja nauti.

Olen nyt lomalla ja käväisin heti alkumetreillä Italiassa. Vierailin toskanalaisella viinitilalla ja alkuperäisen pizzan lähteillä. Niistä lisää myöhemmin. 

-Miika

Juhannusruokaa

Juhannus on entistä enemmän vaihtunut iän myötä itsellä juominkijuhlasta syöminkijuhlaan. Vuosi sitten Juhannuksen ruokalista oli sen verran kunnianhimoinen, että iso osa juhannuksesta meni keittiön puolella. Tänä vuonna ajattelin ottaa useampaa pykälää lunkimmin ja ruokalistakin muotoutui sen mukaan.

Lähdimme torstaina sahaamaan autolla pääkaupunkiseudulta 100 000 muun mukana kohti mökkimaisemia. Neljän aikaan pääsimme starttaamaan auton ja perille iloisten ihmisten Itä-Suomeen saavuimme jo 22.30. Nälkäisille, janoisille ja pitkän ajomatkan uuvuttamille matkalaisille pitää olla nopeasti valmistuvaa, täyttävää ja helpposyöntistä ruokaa. Onneksi grilli oli jo lähes hiillosvalmiina saavuttuamme Viinijärvelle.

Kirsikkamarinadi valmistuu.

Kesäinen herkku, joka maistuu varmasti kaikille on grillimakkara. Ei varsinaisesti mitään gourmeeta ja aika simppeli tehdä. Perusgrilleriäkin voi tuunata sillä, että kapaloi kyrsän pekoniin ja heittää koko komeuden paistumaan grilliin. Makkaraksi kelpaa ihan A-luokan perusmarkettimakkara. Turha ostaa mitään savupekonimakkaroita, koska pekonin makua saa makkaraan enemmän kun vuoraa makkaran oikeasti pekonilla. Paistetaan hiilloksella niin kauan että pekoni on rapsakkaa. Pekoniin kapaloidun kyrsän voi kastaa sinappi-sriracha dippiin, joka on yhtä helppo valmistaa kuin itse ruokakin. Kuppiin Auran tai Turun Sinappia ja hipsterreiden suosimaa Tuong ot -srirachakastiketta. Vaikka mennäänkin tämän "ruoan" osalta siitä, mistä aita oli varsin matala niin voin kertoa, että hyvin teki kauppansa. Suosittelen tarjoamaan tätä esimerkiksi yllätysmökkivieraille.

Grillimaisteri yötöissä.

Perjantaina oli tarkoitus vetää kevyellä keittolounaalla ja syödä tuhdimmin illalla Pulled Porkia.

 Laitoin torstai-iltana pulled porkin Coca-cola-marinaadiin ( ohje löytyy myös tästä blogista), jota twistasin kirsikoilla. Pulled Porkia varasin 10 syömärille vaatimattomat 4 kiloa. Koko komeus maustumaan yön yli japäivällä tuuppasin sen uuniin pienelle lämmölle. Jälkikäteen ajatellen liian pienelle lämmölle. 100 astetta on aika lailla hyvä lämpö sian mureuttamiseen. Ajattelin, että 6-8 tuntia riittää. Loppujen lopuksi pulled pork syötiin vasta lauantaina kun sika oli muhinut uunissa 18 tuntia. Säästin cola-marinadista puolet ja valelin sikaa noin tunnin välein marinadilla. Lopputulos oli aivan taivaallisen hyvä. Kun sika on kypsynyt niin revitään haarukoilla pork säikeiksi omassa liemessään. Tämän jälkeen kaadoin päälle loput marinadin ja paahdoin 200 asteessa uunissa vielä tovin, että sikaan saatiin väri pintaan.

Valmistelussa pulled pork. 

Tämän kaveriksi tehtiin ns. flatbreadia eli flatteja sämpylöitä. Aika moni voinee samaistua siihen, että tilatessaan ravintolassa hampurilaisen se on vaikea saada koko korkeudessaan survottua suuhun. Burgerin voi täyttää haluamillaan täytteillä, kuten marinoidulla punasipulilla, pihvitomaatilla ja sriracha-kastikkeella. Huuhdellaan alas Tallinna-laakerilla tai colalla.

Juhannusperjantain päiväruokailussa on syöty perinteisesti keittoa. Viime Juhannuksena siskoni teki oluella höynäytetyn valkohomejuustookeiton, joka maistui savelta. Tänä Juhannuksena olin kirjoittanut ostoslistaan tomaatteja (reilusti). Ostoskasseja purkaessa tomaatteja löytyi yksi Prisman muovikassillinen. Tästä voisi päätellä, että söimme tomaattikeittoa. Tomaattikeitto pelkästään tomaateista tehtynä maistuu yleensä pahalta ellei sitä tee gaspachona, kaada lasiin sellerinvarren, tabascon, worchestershire-saucen ja vodkan kanssa. Tomaatit jäi kuitenkin käyttämättä kun ostoskasseista löytyi, porkkanoita, bataatteja, sipulia, valkosipulia, mascarpone-juustoa, ja persiljaa sekä äidin maustehyllyistä erinäisiä itämaisia mausteita.

Valmis purilainen. 

Bataatti-mascarponekeitosta saa näillä aineksilla aivan sametinpehmeää, kun joukkoon kaataa vielä lorauksen kuohukermaa. Keitetään kasvikset ja juurekset pehmeäksi vähässä vedessä. Tämän jälkeen ajetaan hienoksi sauvasekoittimella, maustetaan, lorautetaan sekaan kerma, kiehautetaan, koristellaan persiljalla ja nautitaan.

Maistuva bataattikeitto. 

Nämä ruuat ovat siitä hyviä, että ne maistuvat muutoinkin kuin juhannuksena. Kokeile ja kommentoi, miten onnistuit!

-Miika

Welsh Rabbit - Nopeaa ruokaa kiireiseen arkeen

En ole ehtiny paljon blogia kirjoittelemaan, kun on ollut kaikenlaista menoa ympäri-ämpäri Suomenniemen viimeisinä viikkoina. Siksipä eilen illalla keittiöön eksyessäni piti hetki miettiä, miten kaasulieden saa päälle.

Eilinenkin päivä venyi suhteellisen myöhään juhannusjuhlilta palattaessa. Kiireisenä ja väsyneenä tulee herkästi turvauduttua ulkona syömiseen. Helppo ratkaisu, kun vanha tuttavani Joku Muu tekee ruuan. Onneksi Kalliossa on paljon erilaisia vaihtoehtoja.

Eilen päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja kaivoin reseptikirjan esiin. Siskoni on asunut Britanniassa useamman vuoden, minkä vuoksi reseptikirjastani löytyi perinteinen walesiläinen kylmien talvi-iltojen täyttävä pelasta. Vaikka nyt mennäänkin kesäkuuta niin kelit ovat suosineet silti kylmiin talvi-iltoihin sopivia ruokia.

Welsh rarebit, joka tunnetaan myös nimellä Welsh Rabbit on erinomainen ja nopea eväs, jota voi miksata oikeastaan miten haluaa. Jäniksen kanssa tällä ruualla ei ole mitään tekemistä. Ruoan perusta muodostuu vaaleasta, tuhdista leipäpalasesta, rasvaisesta, helposti sulavasta juustosta, kananmunasta ja oluesta.

Welsh rabbit:
* 250 g esim gruyerea, cheddaria, port salutia jota voi jatkaa 50 gramman siivulla sinihomejuustoa
* 4 tuhtia palaa vaaleaa leipää,
* 1 kananmuna
* 0,5-1 dl esim stoutia tai alea.

Oluen valinnalla on tässä iso merkitys. Stout tuo ruokaan voimakkaampaa makua, tuhtiutta ja väriä. Pale alet ja ipat tekevät mausta pikkuisen kepoisamman. Lagereita ei tässä ruoassa voi käyttää kahdestä syystä. Ensimmäinen on se, että kysessä on brittein saarelta peräisin oleva ruoka ja britit eivät niinkään perusta lagereista. Toinen syy on siinä, että lagerit ovat pohjahiivaoluita. Ne eivät vaan toimi tässä ruoassa.

Juustoinen kastike. 

Sulata ensin paksupohjaisessa kattilassa pieni nokare voita. Heitä sen jälkeen juusto sekaan pieninä palasina. Kun juustot ovat sulaneet, lisää joukkoon hiljalleen olut. Olutta sen verran, että seos notkistuu. Jos menee velliksi niin menee pilalle. Kun seos on sopivan notkeaa levitettäväksi leipien päälle, ota kattila pois levyltä ja lisää joukkoon kananmuna. Muna vielä pikkuisen jäykistää seosta.

Ylijäämälihat.

Tämän jalkeen kootaan leivät. Perusversiossa laitetaan leivät uunipellille, levitetään seos leipien päälle ja heitetään uuniin gratinoitumaan noin 8-10 minuutiksi. Minulla oli jäänyt edelliseltä päivältä yli pari pihviä naudan sisäpaistista, jotka leikkasin veitsellä ohuiksi siivuiksi ja levitin leipien päälle ennen juustoseoskuorrutetta. Kun leivät on gratinoitu uunissa niin vuodenaikatwistinä ripotin päälle pippurin lisäksi myös kevätsipulia.

Valmista!

Tämä ruoka kannattaa nauttia sen oluen jämien kanssa, jota käytettiin ainoastaan se puoli desiä alkuvaiheessa. Mitä vähemmän olutta laittaa ruokaan, sitä enemmän jää juotavaksi ruoan kanssa.
Ja ei muuta kuin ääntä kohti! Myöhemmin tällä viikolla luvassa juhannusherkkuja ja erityisesti uniikkia ruoanlaittoteknologiaa.

-Miika 

Kuhaceviche

Samaisella Itä-Suomen reissulla mummoni oli onnistunut haalimaan joltakin paikalliselta kalastajalta muutaman kuhafileen. Ajattelin, että fileistä ei ole kolmelle pääruuaksi, joten päätin tehdä niistä cevicheä saatavilla olevista aineista.

Kuhaceviche syntyy seuraavista raaka-aineista:
* 0,5 kiloa kuhaa, joko fileoituna tai ihan muuten vain.
* Yhden sitruunan mehu
* Suola ja Pippuri
* Pieni ripaus chiliä.

Parhaimmillaan näkkärin ja majoneesin kanssa.

Laitetaan kaikki ainekset muovipussiin kypsymään. Mikäli kuhafileet on leikelty jo valmiiksi annospaloiksi niin 30 minuutin kypsytys riittää. Meillä fileet kypsyivät sitruunamehussa yön yli ja vasta kypsymisen jälkeen leikkasin ne annospaloiksi, jolloin pinta on kypsä ja fileen keskusta on vielä snadisti raaka. Nämä annospalat kasataan näkkileivän päälle ja tujautetaan pieni siivu päälle majoneesia. Aivan taivaallisen hyvää. Tämä maistuu jopa niille, jotka vierastavat normaalisti raakaa kalaa tai sushia.

-Miika

Pihvit Tex Willerin ja Kit Carsonin tapaan.

Olen ollut junnuna Tex Willerin fani. Tex Willer-sarjakuviin tutustuin alun perin siksi, että isäni ei kehdannut tilata Tex Willeriä omissa nimissään sen jälkeen kun oli täyttänyt 40 vuotta, joten hän tilasi sen minun nimellä.

Tex Willerin maailmassa nieltiin autiomaan pölyä rosvoja jahdatessa ja kaupunkiin päästessä etsiittiin aina saluuna, josta sai pitäjän parhaat pihvit ja järjettömän määrän paistettuja perunoita.
Kävin kotonani Itä-Suomessa helatorstain tienoolla ja yllättäen äidin lihapadoissa oli runsaasti erilaisia lihoja. Naudan ulkofile odotti ensimmäisenä iltana vain syöjäänsä. Ulkofile ei mielestäni ole ihan sisäpaistin veroinen pihviliha, mutta päätin korvata laadun määrällä. Leikkasin pihvit medaljongeiksi. Argentiinassa tämä pihvi tunnetaan nimellä bife de mariposa, eli perhospihvi, joka on mielestäni kuvaavampi nimitys kuin medaljongi.

Hyvännäköistä. 

Pihvit paistoin avotulella, kuumalla hiilloksella grillissä. Sipaisin pintaan ainoastaan kevyen öljyn. Paiston jälkeen myllystä päälle suola ja pippuri.

Paras tapa grillata.

Paistetut perunat ovat yhtä olennainen osa Tex Willer-pihviannosta kuin Juhani Tamminen osana lätkän MM-kisoja. Edellisenä päivänä keitetyt peruna heitetään vain kuumalle pannulle reilun voinokareen kanssa. Paistetaan kunnes ruskea pinta. Annosta voi täydentää vielä esimerkiksi perunasalaatilla, jota äidillä sattui olemaan ylijäämänä edellisenä päivänä ravintolassa ruokailleelta ryhmältä. Resepti perunasalaatille on salainen, joten sitä ei ainakaan vielä toistaiseksi saada tähän. Kyse lienee yrityssalaisuudesta.

Autiomaan pöly huuhdellaan pois yhdellä kylmällä Lagerilla ja ruoka huuhdellaan alas toisella.
Ainoa mitä Kit Carson tämän annoksen jälkeen pystyisi sanomaan on "Por todos los diablos!"

-Miika

Drinkkiklubi: Vappubellinimargarita

Vappuna meillä oli vieraita Oulusta ja ajattelin tehdä meille kaikille pikku drinkit ennen vappupäivän teatteriesitystä. Don Cocineron drinkkikoulu alkaa aina tosin jääkaapin avaamisella. Jääkaapin sisältö määrittelee pitkälti myös käytettävät viinakset. Kaapista löytyi neljä kappaletta itämaisten elintarvikkeiden kaupasta ostettuja mangovanukkaita. Niitä myytiiin six-pack tavarana ja kaksi pystyin niitä aitojaan syömään, mutta ne maistuivat sen verran teollisilta, että ajattelin näiden toimivan paremmin jatkettuna.

Jääkaapista löytyi lisäksi yksi viimeisiä päiviään vetelevä banaani ja kainuulaista rommisiirappia. (Tässä voi käyttää oikeastaan mitä tahansa makusiirappia mitä sattuu löytymään. Ei ole siis pakko olla kainuulaista.)

Mielestäni viinakaapin sisällön pitää mu

odostua hieman eri prinsiipeillä kuin jääkaapin sisällön. Viinakaapissa pitää aina olla peruselintarvikkeet janon yllättäessä ja omalla kohdalla janoja on hyvin monenlaisia. Eilen esimerkiksi haikailin kylmän bulkkilagerin perään ja perjantaina koti-after-workin aikaan monesti on savuisen viskin maku suussa.

Vappudrinkki. Taidettu ehtiä hörpätä kerran ennen kuvan ottamista.

Oman viinakaapin peruselintarvikkeisiin kuuluu vodka, gin, tequila/ mezcal ja rommi, pullo kutakin. Lisäksi on hyvä löytyä muutamaa eri sorttia viskiä. Blended viskit sopivat monesti maustevoin valmistukseen ja sotkettavaksi mehuihin tai limppareihin. Single malt -viskit juodaan vain hyvässä seurassa eli ystävien ja valittujen asiakkaiden kanssa tai sitten parhaassa seurassa eli yksin. Harva asia on niin rentouttavaa kuin perjantaina työviikon päätteeksi tulla kotiin, kaataa itselle lasiin yksi viski ja alkaa vasta sen jälkeen kuoria pikkutakkia ja kauluspaitaa päältä ja ottaa sen jälkeen hetki aikaa itselle.

Viskeistä vielä sen verran, että olen parin viimeisen vuoden aikana tutustunut bourbon-viskeihin. Nämä ameriikan paholaiset olivat skotti-single-malt-puristina pannassa useia vuosia, ennen kuin löysäsin kravattia bourbonien osalta. Nykyisin kaapista löytyy aina pullo bourbonia. Olen huomannut, että erityisesti naisväki monesti vierastaa viskejä, mutta tyylikkäällä bourbon-drinkillä saa hymyn kenen tahansa kasvoille. Bourbon sopii siis juomasekoituksiin tai nautittavaksi ihan sellaisenaan.

Mutta palataanpa alkuun. Mangovanukas, rommisiirappi ja banaani kaipasivat kaverikseen jotain nestemäistä. Hedelmien kanssa toimii aina absintti. Sitä arviolta 4cl/juoma ja kaveriksi Triple-Seciä vähän vähemmän. Heitä koko lysti blenderiin jäiden kanssa ja sotke kunnes sekaisin. Kaada korkeakantaisiin laseihin ja koristele halutessasi värikkäällä pillillä, sokeroidulla kirsikalla ja hammastikuista rakennetulla aurinkovarjolla.

Vieraat kiittelivät drinkkiä ja kehuivat makua ja nauroivat raikuvasti teatterissa.

-Miika

Tallinnan makumatka 2: Kolm Sibulat

Tallinnan matkalta lauantain ruokapaikka ansaitsee oman päivityksensä. Suuntasimme päivästä raveihin ja nälkähän siinä hevosten ravaamista katsellessa tuli. Paikaksi valikoitui Tallinnan hipodromin lähellä sijaitseva Kolm Sibulat. Paikan konsepti on hämmentävä. Paikallista ruokaa venäläis-korealais-italialais-twistillä. Eli käytännössä eestiläistä evästä yhdistettynä maailman makuihin. Kolm Sibulat on näiden ravintoloitsijoiden toinen ravintola Tallinnassa. Herrojen perustama ensimmäinen ravintola Moon sijaitsee Kalamajassa ja venäläisen ruuan ystäville ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Riittoisa alkupala.

Kolm Sibulatia voisi luonnehtia oikeastaan vastakohtien ravintolaksi. Täällä yhdistyivät slowfood ja pikaruoka, perinteiset paikallisen keittiön ruoat on yhdistetty uuden maailman makuihin. Esimerkiksi vaikka syömäni alkuruoka. Lämpimän georgialaisen flatbreadin välissä oli hitaasti kypsytettyä porsasta ja kimchiä. Annoskoko oli kohdallaan nälkäiselle miehelle. Alkuruoka olisi riittänyt puolille seurueestamme pääruoaksi.

Pääruoassa sama meininki toistui. Ankan filettä Etelä-Amerikan ihmeviljalla, kvinoalla, Romaine-salaatilla ja omenapyreellä. Mukaan oli laitettu vielä siiderikastike. Hämmentävä kokonaisuus toimi aivan loistavasti. Ankka oli kypsennetty juuri sopivasti.

Täydellistä ankkaa.

Mielenkiintoisena lisänä suosittelen ehdottomasti kokeilemaan ravintolan itse tekemää kirsikkasnapsia. Mikäli kokemuksesi rajoittuu Livikon kirsilikööriin niin tämä snapsi räjäyttää tajunnan. Juoma valmistetaan oikeista kirsikoista ja makua on sen verran, että jo itsessään tämä toimisi jälkiruokana.

Kirsikkasnapsi.

Tähän mennessä ruokailussa oli mennyt jo suomipojan makunystyrät niin hämilleen, että jälkiruoaksi päätin ottaa turvallisesti Tiramisun Baileysillä ja tuoreilla marjoilla. Tämäkään ei osoittautunut pettymykseksi, mutta jäi valitettavasti vähän alku- ja pääruoan varjoon.

Kevyt jälkkäri.

Koko lysti maksoi neljältä hengeltä muistaakseni noin 130 euroa. Siskoni vitsailee aina, että vierailemissani Tallinnan ravintoloissa on yleensä aina haluamani ruoka tai juoma loppu. Kolm Sibulatkaan ei pettänyt tässä suhteessa. Listalta tilaamaani cavaa ei löytynyt tästäkään paikasta, joten tyydyttiin taas proseccoon.

-Miika

Tallinnassa ruokaturistina

Vierailin toissa viikonloppuna Tallinnassa siskoni luona. Monelle mielikuva tuosta Etelä-Helsingin helmestä on varsin humalahuuruinen. Toisille mielikuvat rajoittuvat vain nuhjuisiin laivoihin ja halpaan viinaan. Sain opiskeluaikana tarpeekseni kaiken maailman tallinnan- ja ruotsinristeilyistä ja viime vuodet olen pyrkinyt tutustumaan Tallinnaan muun muassa ruokapuolen näkökulmasta. Tallinna tarjoaa tänä päivänä varsin laajan kirjon erilaisia ruokapaikkoja, joskaan kebab-pizzeria-kulttuuria Tallinnasta on aika turha etsiä. Sen sijaan kaupunki tarjoaa enenevissä määrin upeaa street foodia ja erittäin hyvätasoisia ravintoloita erinomaisella hintalaatusuhteella.

Yhtenä parhaana esimerkkinä loistavasta hinnan ja laadun suhteesta on Kohvik Sesoon, joka sijaitsee kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista, Kalamajan boheemin trendikkäällä alueella. Kävin illallisella Sesoonissa jo viime syksynä ja saimme neljän hengen ruoat aperitiiveineen ja pääruoan kanssa nautitulla viinipullolla alle sadalla eurolla.

Brunssiherkuttelua.

Tällä kertaa kävimme nauttimassa Sesoonissa sunnuntaibrunssin. Brunssilla erityisesti jälkiruokapöytä oli oivallinen mansikoineen ja erilaisine kakkuineen. Brunssin eväspuolen esille laittoon oli kiinnitetty hienosti huomiota ja ruoat olivat kauniita. Lisäksi ruoissa oli tuotu esiin ravintolan fiilistä ja haettu ruokiin jotain uutta. Suomalaisten perusbrunssien salaatinlehdet, kurkkusiivut ja tomaattilohkot loistivat poissaolollaan. Niiden tilalla oli pieniä suolaisia leivoksia, sillisalaattia ja muita paikallisia herkkuja. Cavaa ei valitettavasti ravintolasta enää löytynyt, joten oli tyytyminen proseccoon.

Kattava jälkkäribrunssikin tuli nautittua.

Perjantaiksi olimme varanneet seurueellemme pöydän kehutusta pizzapaikasta Controventosta. Pöytävaraus osoittautui aiheelliseksi, sillä ravintola oli kuin ammuttu täyteen. Olen tämän vuoden ajan metsästänyt Suomesta parasta pizzaa. Tavoitteena on syödä joka perjantai pizza aina eri paikassa. Tällä kertaa testasin Controventon pizzan pienellä riskillä. Täytteiksi valitsin pizzassa aina niin vaikeat; kinkun ja herkkusienet.  Riskitäytteet osuivat onneksi nappiin. Kinkku oli hyvin suolattu ja ennen kaikkea kunnon siivuina. herkkusieniin oli puolestaan keittiössä taiottu makua ja ne eivät maistuneet purkalta kuten niin usein kebabbiloissa ja oikeissa pizzaravintoloissakin. Pohja oli pieni pettymys juuri purkkamaisuutensa vuoksi. Meinasi leuat kipeytyä jauhaessa. Pizza oli kuitenkin kymmenen euron pizzaksi hintansa väärti.

Pizzaperjantain satoa. 

Ruokailun jälkeen iski jano ja suuntasimme paikallisen pienpanimon pystyyn kyhäämään ravintolaan. Asiakaspaikkoja Pohjala Panimon Speakeasy ravintolassa on noin 20 ja tunnelma oli sen mukainen. Paikalla on artesaaniolut aficionadoja sekä miehistä, että naisista. Tänne ei kannata mennä mikäli alekokki-lager on parasta olemassa olevaa olutta. Mikäli olut ja ennen kaikkea maut kiinnostaa ja olet ennakkoluuloton niin tämä on oikea paikka. Oluita ei ole tarjolla valtavaa määrää eri sortteja, mutta niitä vähäisiä vaihdetaan tiuhaan. Muki käsityöolutta irtoaa noin 2-3 eurolla. Etukäteen kannattaa selvittää paikan tarkka sijainti, koska paikka voi olla vaikea löytää, vaikka seisoisit sen ulko-oven edessä.

Elämäni paras burgeri. 

Mikä parasta, ravintolan viereisestä ovesta pääset grillille, jossa tehdään Tallinnan parhaat burgerit. Paikan nimi on Burgerbox ja tilauksen teon jälkeen voit siirtyä vielä olutravintolan puolelle nauttimaan yhden oluen tilausta odotellessa. Burgeri maksaa vitosen, mutta siihen ei kannata tyytyä. Aivan järjettömän herkulliset kimchi-ranskalaiset saa hampparin kylkeen kahdella eurolla. Me otimme ruuat mukaan ja menimme majapaikkaan syömään, joten ruoka ei ole kovin kaunista, mutta tarvitseeko sen ollakaan jos maku on kohdallaan? Ilta oli hyvä päättää mummoni ainaiseen toteamukseen: Syö laps tokkiisa, täyvvellä mahalla tulloo uni paremmin.

Jälkiruokaranut.

-Miika

Klassikko – Jauhelihapihvit

 Harva ruoka kuuluu suomalaiseen ruokapöytään kuin jauhelihapihvit. Jauhelihapihvit ovat mielestäni aliarvostettu ruoka johtuen muutamastakin syystä. Varmasti jokainen ikäiseni kolmekymppinen muistaa lapsuudestaan ne marketin vakuumiin pakatut eineshyllyn aarteet, jotka ainakin silloin kulkivat vielä jauhelihapihvien nimellä. Näillä tekeleillä ei tietysti ole jauhelihapihvin kanssa mitään tekemistä. Toinen syy ainakin minulle on se, että junnuna usein jauhelihapihvitaikinaan sotkettiin korppujauhoa ja kananmunaa. Jauhelihapihvi on mielestäni parhaimmillaan ilman ns. jatkeaineita. Kolmas syy on kouluruokailussa. Kuinka moni muistaakaan ne rosteriastiaan pakatut kengänpohjat, joiden päälle oli levitelty kuullotettua sipulia. Maistui kymmenenvuotiaana hyvältä, kunhan vain laittoi riittävästi ketsuppia päälle.

Erityisesti jauhelihapihvien valmistuksessa pitää panostaa raaka-aineiden laatuun. Yleensä kannattaa ostaa liha palvelutiskistä/kauppahallista. Syyn näkee monesti jo lihan väristä. Toinen syy on, että vakuumipakatuista jauhelihoista irtoaa paistaessa yleensä reilusti nestettä.

Ruokana jauhelihapihvit ovat äärettömän monikäyttöisiä. Niitä voi käyttää pihveinä burgerissa, punajuurta lisäämällä lindströminpihvinä, perunamuusin kanssa tai sitten tehdä oman variaation koulun sipulipihveistä.

Pallot on helppo painella pihviksi.

Resetiikassa yksinkertaisuus on kaunista. Tällä kertaa lihana käytin Keski-Suomesta Laukaasta lähitila Alapeuran Anguksen pihvikarjan jauhelihaa.

Tein viime viikonloppuna saman tilan lihasta sunnuntain paahtopaistin ja siitä ylijääneet lihaliemet käytin jauhelihan maustamiseen (toki voi käyttää purkkilihalientäkin, mutta ainakin omasta mielestä se tuntuu vähän hyvän raaka-aineen pilaamiselta.

700-800 grammaa laadukasta jauhelihaa

½-1 sipuli erittäin pieneksi hakattuna

lihaliemi”kuutio”

suola

pippuri

Kaikki aineet sekaisin mahdollisimman vähällä massan vaivuulla. Tämän jälkeen pyöritellään kämmenissä lihasta palloja. Kuumennetaan pannu kuumaksi ja heitetään lihapallot kuumalle pannulle, jonka jälkeen painetaan lastalla pallot liiskaksi. Paistetaan pintaan väri, käännetään ja paistetaan toinenkin pinta. Tarjoillaan heti kylmän, punaisen maidon ja pottuvoin kanssa! Väriksi voi laittaa vierelle pari siivua suolakurkkua.

Vähän väriä pintaan.

.-Miika