Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaattikastike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaattikastike. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. huhtikuuta 2015

Nopea pastakastike

Viikonlopun pitsaa valmistaessa jäi tomaattikastiketta sen verran yli, että siitä riitti vielä sunnuntain lounaaseen. Pasta-annoksen tuunaaminen kävi nopeasti. Ensimmäiseksi laitoin spaghetit kiehuvaan veteen, jonka aikana lämmitin tomaattikastikkeen jäänteet hellalla. Jauheliha ruskistumaan pannulle, ja sipulia ja suolaa mukaan. Kun jauheliha oli valmista, kaadoin tomaattikastikkeet sen perään.

Pientä twistiä lisäsin kastikkeeseen chilillä. Lopulta vielä spaghetit pannulle ja koko massa kevyesti sekaisin. Päälle raastoin tavallista edamia. Parmesan-juusto olisi tähän ykkösvaihtoehto, mutta sitä ei jääkaapista tällä kertaa löytynyt, vaikka juustovalikoima melko kattava muuten olikin - kiitos Hullujen Päivien ja Herkun tarjousten!

Sunnuntain helppo ja nopea lounas. 

-Miika 

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Myöhäisillan pizza

Kiireinen viime viikko verotti myös keittiössä vietettyä aikaa, ja oikeastaan vasta myöhään lauantai-iltana pääsin ensimmäistä kertaa ruoanlaiton pariin. Illanvieton päätteeksi tasapainottelin hetken ravintolaruoan ja kotitekoisen pitsan välillä, mutta koska Siwa on yllättävän lähellä, päätin nähdä vaivan ja tulla kotiin syömään. Perinteinen, mutta maistuva jauhelihapizza syntyi nopeasti. Mielestäni tärkein asia kotitekoisessa pizzassa on itse valmistettu tomaattikastike, jolla saadaan pitsaan mielettömän hyvä maku.

Myöhäisillan eväät

vehnäjauhoja
hiivaa
öljyä vettä
suolaa

Mutti Polpa -tomaattimurskaa
valkosipulia
jauhelihaa
aurajuustoa
Edam-juustoa
sipulia
tomaattia

Pohjaksi valmistin ihan tavallisen pitsapohjan. Pari desiä vettä, puolikas pala hiivaa, vehnäjauhoja, vähän suolaa ja öljyä. Kaikki nopeasti sekaisin ja kohoamaan.
Tomaattikastike valmistuu

Pohjan valmistamisen jälkeen pistin tomaattikastikkeen tulille. Ensiksi laitetaan pienellä lämmöllä oliiviöljyä kattilaan. Tämän jälkeen lisätään 5-6 valkosipulinkynttä ja yksi todella pieneksi pilkottu sipuli. Sipulit kuullotetaan, ja kattilaan laitetaan purkillinen Muttia. Kyytipojaksi myös 1-2 ruokalusikallista tomaattipyrettä. Mausteeksi reilulla kädellä organoa, mustapippuria, suolaa ja punaviinipullon pohjat. Keitellään pienellä lämmöllä kasaan, mitä pidempään, sen parempi kastike syntyy.

Paahtuneet tomaatit ja vähän pippuria päälle!
Kastikkeen keittyessä pilkoin tomaatit, ja laitoin ne hetkeksi uuniin paahtumaan. Jauhelihan ruskistus ja juuston raastaminen, ja lopulta pitsan kokoaminen. Reilusti aurajuustoa ja vielä vähän lisää sipulia - todella maistuva lauantai-illan ateria!

Valmis!

-Miika