Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kevyempää sosekeittoa

Mukavaa viikon alkua! Viikonloppuna nautin hyvästä ruoasta ja seurasta entisessä kotikaupungissani Tampereella. Tampere (ja Ylöjärvi) tarjosivat mainioita makuja, ja oli pitkästä aikaa virkistävää olla valmistajan sijaan pelkän nautiskelijan puolella. Hyvä ruoka ja siihen sopivat juomat jättivät olon melko raskaaksi, joten ajattelin ottaa tämän viikon alun hieman kevyemmin. Valmistin kattilallisen kasvissosekeittoa, jota riittää koko kiireisen illan viikkoihin. Pirkanmaan reseptejä kirjaan tarkemmin, kun saan ne ystävältäni haltuun.

Kevyempi kasvissosekeitto

4-6 perunaa
4 porkkanaa
puolikas bataatti
kermaa
Koskenlaskija-sulatejuustoa
tomaattipyrettä
suolaa
mausteita

Yksinkertaiset raaka-aineet.
Tämän keiton valmistus alkoi kasvisten kuorimisella. Määrät ovat hyvin sovellettavissa, ja mukaan voi heittää mitä tahansa kasviksia. Omasta jääkaapista sattui löytymään näitä, mutta ainakin sipulit, purjot ja punajuuret sopivat keittoaineksiksi mainiosti. Samalla laitoin veden kiehumaan, ja sinne ensiksi perunat kypsymään. Kun perunat olivat hieman pehmenneet, lisäsin porkkanat ja viimeisenä bataatit.

Kun kasvikset olivat kypsiä, kaadoin kattilasta veden pois. Tällä kertaa tein soseen sauvasekoittimella, mutta hyvä blenderi sopii soseuttamiseen yhtä hyvin. Lisäsin kermaa, joka hieman vähensi keiton keveyttä. Todella kevyttä versiota haluaville suosittelen mantelimaitoa tai ihan keittolientä. Myös kookosmaito voisi toimia hyvin! Heitin sekaan vielä muutaman palan Koskenlaskijan sulatejuustoa. Lopputulos oli paksuhko, mutta mukavan pehmeä. Keiton viimeisteli hyvät mausteet. Suolan lisäksi mukaan pääsi ainakin muskottipähkinää, neilikkaa, inkivääriä, currya ja chiliä. Tätä keittoa syö mielellään muutaman päivän!


Kevyempää ja hyvää. 

-Miika




sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Häränhäntäinen lihakeitto

Minulla on usein utelias katse, kun liikun ruokakaupan hyllyjen välissä. Ostan pelkästä kokeilunhalusta itselleni tuntemattomia ruokalajikkeita, ja kokeilen, millaiseen käyttöön ne sopivat. Jokunen aika sitten silmiini osui paketin verran häränhäntää, ja nappasin sen ostoskoriini. En ollut ihan varma, mitä  niistä saisi aikaan, mutta lopputuloksena oli maukas lihakeitto. Tämä ruokalaji ei ole mitään pikaruokaa, mutta kuten keitot monesti, maku paranee kun keitto vanhenee.

Häränhäntäinen lihakeitto

2 kpl 5-10 cm paksuista häränhäntä palaa
perunoita
sipuli
porkkana
muita kasviksia oman maun mukaan

Keiton tekeminen aloitetaan lihaliemen valmistamisella. Aluksi kuumennetaan vesi kiehuvaksi ja lisätään reilusti suolaa. Tipautetaan häränhännät veteen ja heitetään sekaan vielä kokonaisia mustapippureita. Liemeä saa keittää miedolla lämmöllä 4-5 tuntia, ja liemi on valmista kun häränliha irtoaa luista.

Kun liemi on valmis, lisätään joukkoon perunat ja porkkanat. Kun ovat puolittain kypsiä, lisätään vielä sipulit. Tässä vaiheessa kannatta tsekata vielä suolan ja muiden mausteiden määrä ja lisätä tarvittaessa. Luut napataan pois vasta hieman ennen tarjoilua, jotta niistä saadaan kaikki mahdollinen maku irti. Hieman hidasta, mutta yksinkertaista ja helppoa!

Yksinkertainen mutta maukas.

-Miika