Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotiruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotiruoka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Klassikko – Jauhelihapihvit


 Harva ruoka kuuluu suomalaiseen ruokapöytään kuin jauhelihapihvit. Jauhelihapihvit ovat mielestäni aliarvostettu ruoka johtuen muutamastakin syystä. Varmasti jokainen ikäiseni kolmekymppinen muistaa lapsuudestaan ne marketin vakuumiin pakatut eineshyllyn aarteet, jotka ainakin silloin kulkivat vielä jauhelihapihvien nimellä. Näillä tekeleillä ei tietysti ole jauhelihapihvin kanssa mitään tekemistä. Toinen syy ainakin minulle on se, että junnuna usein jauhelihapihvitaikinaan sotkettiin korppujauhoa ja kananmunaa. Jauhelihapihvi on mielestäni parhaimmillaan ilman ns. jatkeaineita. Kolmas syy on kouluruokailussa. Kuinka moni muistaakaan ne rosteriastiaan pakatut kengänpohjat, joiden päälle oli levitelty kuullotettua sipulia. Maistui kymmenenvuotiaana hyvältä, kunhan vain laittoi riittävästi ketsuppia päälle.

Erityisesti jauhelihapihvien valmistuksessa pitää panostaa raaka-aineiden laatuun. Yleensä kannattaa ostaa liha palvelutiskistä/kauppahallista. Syyn näkee monesti jo lihan väristä. Toinen syy on, että vakuumipakatuista jauhelihoista irtoaa paistaessa yleensä reilusti nestettä.

Ruokana jauhelihapihvit ovat äärettömän monikäyttöisiä. Niitä voi käyttää pihveinä burgerissa, punajuurta lisäämällä lindströminpihvinä, perunamuusin kanssa tai sitten tehdä oman variaation koulun sipulipihveistä.
Pallot on helppo painella pihviksi.

Resetiikassa yksinkertaisuus on kaunista. Tällä kertaa lihana käytin Keski-Suomesta Laukaasta lähitila Alapeuran Anguksen pihvikarjan jauhelihaa.

Tein viime viikonloppuna saman tilan lihasta sunnuntain paahtopaistin ja siitä ylijääneet lihaliemet käytin jauhelihan maustamiseen (toki voi käyttää purkkilihalientäkin, mutta ainakin omasta mielestä se tuntuu vähän hyvän raaka-aineen pilaamiselta.

700-800 grammaa laadukasta jauhelihaa
½-1 sipuli erittäin pieneksi hakattuna
lihaliemi”kuutio”
suola
pippuri

Kaikki aineet sekaisin mahdollisimman vähällä massan vaivuulla. Tämän jälkeen pyöritellään kämmenissä lihasta palloja. Kuumennetaan pannu kuumaksi ja heitetään lihapallot kuumalle pannulle, jonka jälkeen painetaan lastalla pallot liiskaksi. Paistetaan pintaan väri, käännetään ja paistetaan toinenkin pinta. Tarjoillaan heti kylmän, punaisen maidon ja pottuvoin kanssa! Väriksi voi laittaa vierelle pari siivua suolakurkkua.



Vähän väriä pintaan.

.-Miika

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kanaa Kung Pao-ish hengessä

Tulin eilen pesäpalloreeneistä valtavan nälkäisenä ja jääkaapissa odotti ainekset Kung pao kanaa varten – tai ainakin melkein. Erinäisistä ruokablogeista olen lukenut, että tämä ruoka on todella out ja kiinalaisen ruuan ystävät ovat tähän evääseen lopen kyllästyneitä. Sain ensimmäisen kosketukseni suomalais-kiinalaiseen ruokaan noin 27-vuotiaana, joten tämäkin kiinalainen ruoka oli lähestulkoon uusi tuttavuus. Kotona ei kiinalaista ruokaa syöty koskaan joten en sitä oppinut myöskään opiskeluaikana syömään. Muutenkin minulla on ollut kiinalaista ruokaa kohtaan epäluuloja. Ymmärrykseni mukaan kaikki mitä pannulle kiinalaisessa keittiössä laitetaan on kasvanut reilusti nopeammin kuin Kiinan talous viimeiset 20 vuotta.

Menin siis epämukavuusalueelleni ja Kung Pao kana valmistui yllättävän nopeasti. Kanan osat olivat ohutta filettä. Ruoka muodostuu kolmesta eri osa-alueesta. Ensimmäisenä viipaloidaan kanat sormenpaksuisiksi viipaleiksi. Heitetään kulhoon ja sekaan laitetaan pari lorauta soijaa, munanvalkuainen, suolaa, loraus valkoviinietikkaa, kuivattua chiliä ja ruokalusikallinen vehnä- tai maissijauhoa.

Toiseen osioon kuuluu kastike. Kastikkeeseen laitetaan chilikastiketta, itse suosittelen hipsterien käyttämää srirachaa, soijaa, valkoviinietikkaa, tujaus sherryä tai riisiviinaa, ruokalusikallinen jauhoa suurusteeksi, ½ dl kylmää vettä ja ruokalusikallinen sokeria.

Kolmas osio muodostuu palasista ynnä muut. Eli paprika, voi korvata myös tuoreella chilillä, kokonainen sipuli suikaleina,  muutama valkosipulin kynsi ja pala inkivääriä.

Ynnämuut.

Tämän ruoan keskeisin osuus lienee cashew-pähkinät. Ne kannattaa paahtaa uunissa ja seurata tarkasti niiden kypsymistä sillä ne palavat todella herkästi. Kivan makutwistin pähkinöille saa kun ripauttaa pähkinöiden päälle hiukan hunajaa ennen paahtoa.

Cashew-pähkinät paahtuivat hieman liikaa. Apukokki ei voi muistaa kaikkea. 


Ihan alkuun laitetaan pannulle reilusti seesam-öljyä ja heitetään sen jälkeen sekaan paprikat/chilit. pyöräytetään nopeasti ja sen jälkeen lisätään inkivääri ja valkosipuli. Annetaan kypsyä hetki, jonka jälkeen lisätään kanat. Kypsennetään pari minuuttia, että kanat vaihtavat väriä. Sen jälkeen heitetään sekaan sipuli ja kastikeseos. Kypsennetään sen aikaa, että kastike sakeutuu. Ihan loppuvaiheessa laitetaan sekaan paahdetut pähkinät ja pyöräytetään ne ruuan sekaan.

Ääntä kohti!

 Lisukkeena toimii riisinuudelit. Tässäkin kannattaa välttää niitä nuudeleita, joita opiskelijoilla on tapana hamstrata kaapin perukoille loppukuun varalle. Toki nekin tässä toimii, jos tili huutaa tyhjää. Tämä kaikki asetellaan lautaselle kauniisti jos on aikaa ja kuten meidän tapauksessa, rumasti kun on nälkä.

-Miika

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Häränhäntäinen lihakeitto

Minulla on usein utelias katse, kun liikun ruokakaupan hyllyjen välissä. Ostan pelkästä kokeilunhalusta itselleni tuntemattomia ruokalajikkeita, ja kokeilen, millaiseen käyttöön ne sopivat. Jokunen aika sitten silmiini osui paketin verran häränhäntää, ja nappasin sen ostoskoriini. En ollut ihan varma, mitä  niistä saisi aikaan, mutta lopputuloksena oli maukas lihakeitto. Tämä ruokalaji ei ole mitään pikaruokaa, mutta kuten keitot monesti, maku paranee kun keitto vanhenee.

Häränhäntäinen lihakeitto

2 kpl 5-10 cm paksuista häränhäntä palaa
perunoita
sipuli
porkkana
muita kasviksia oman maun mukaan

Keiton tekeminen aloitetaan lihaliemen valmistamisella. Aluksi kuumennetaan vesi kiehuvaksi ja lisätään reilusti suolaa. Tipautetaan häränhännät veteen ja heitetään sekaan vielä kokonaisia mustapippureita. Liemeä saa keittää miedolla lämmöllä 4-5 tuntia, ja liemi on valmista kun häränliha irtoaa luista.

Kun liemi on valmis, lisätään joukkoon perunat ja porkkanat. Kun ovat puolittain kypsiä, lisätään vielä sipulit. Tässä vaiheessa kannatta tsekata vielä suolan ja muiden mausteiden määrä ja lisätä tarvittaessa. Luut napataan pois vasta hieman ennen tarjoilua, jotta niistä saadaan kaikki mahdollinen maku irti. Hieman hidasta, mutta yksinkertaista ja helppoa!

Yksinkertainen mutta maukas.

-Miika

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Läskisoossi ja perunamuussi

Olen kasvanut perheessä, jossa syötiin normaalia, maukasta kotiruokaa. Äitini on erinomainen kokki, ja uskon, että mielenkiintoni ruokaa kohtaan onkin sieltä lähtöisin. Vanha kunnon läskisoossi on kuitenkin maku, jonka juuret ovat omalla kohdallani mummolan patojen äärellä. Erityisesti mieleeni on jäänyt paksu ruskea kastike. Ajattelin testata, miltä tämä lapsuuden herkku maistuisi kotikeittiössäni totetutettuna. Hyvää tuli, ja annoksesta riitti vielä seuraavallekin päivälle!

Läskisoossi

400 g sian sivua
vehnäjauhoja
suolaa ja pippuria
sipulia

Pilkotut siansiivut


Ensiksi pilkotaan pekonit sormenpään kokoisiksi paloiksi, jonka jälkeen ne heitetään pannulle ja paistetaan rapeiksi. Kun pekonit ovat paistuneet, nostetaan ne esimerkiksi grillipideillä pois pannulta lautaselle. Tämä siksi, että rasva jää pannulle, sillä sitä voi käyttää ruskean kastikkeen valmistamisen yhteydessä.

Rasvan sekaan laitoin noin 3 ruokalusikallista vehnäjauhoja ja ruskistin ne. Tämän jälkeen lisätään hiljalleen vettä ja sekoitetaan niin kauan, että seos on syömäkelpoista. Toinen tykkää paksummasta, toinen vähän juoksevammasta kastikkeesta. Itse jätin kastikkeen melko paksuksi.

Pilkoin vielä kaksi sipulia, ja laitoin ne kasariin kuullottumaan. Kun sipulit ovat läpikuultavia, lisätään paistetut siat samaan kasariin. Lopuksi yhdistetään sipulit, sika ja ruskea kastike.

Perunamuussi

jauhoinen perunalajike (itse käytin Rosamundaa=)
kermaa
suolaa
voita

Tämä perunamuussi ei ole mitään laihduttajien unelmaruokaa, mutta todella hyvänmakuista se on.
Kuori  ja keitä perunat. Kun ovat kypsiä, kaada vesi pois ja lisää loraus kermaa. Tykkään itse tehdä perunamuussin sähkövatkaimella, mutta sauvasekoitin käy ihan yhtä hyvin. Myös perunasurvin toimii hyvin, mutta itse en sellaista omista. Kun muussissa on haluttu rakenne, maustetaan vielä suolalla ja lisätään kunnon siivu oikeaa voita joukkoon.

Lisukkeeksi läskisoossille sopii erinomaisesti suolakurkut ja punajuuri. Ukillani oli tapana, että ruokailun päätteeksi sai ottaa ahkeruuspalkinnon, joka oli kaksi lisäperunaa. Tässä tapauksessa kauhalinen muussia ja soossia ovat hyvä vaihtoehto.



Toimii!



-Miika




Tervetuloa!

Tervetuloa seuraamaan blogiani!

Olen kolmekymppinen nuori mies. Perustin tämän blogin, koska halusin kerätä näppärästi talteen luomiani reseptejä. Aina parempi, jos niistä ilahtuu myös joku muu!

Suhtaudun ruokaan, olueen ja viiniin mielenkiinnolla, ja käytän paljon aikaani tutustuen eri makuihin. Ruoanlaittotapani on suurpiirteisen pikkutarkka - mittasuhteet eivät ole niin viimeisen päälle, mutta voit olla varma, että kasvikset on aina pilkottu samankokoisiin suupaloihin.

Luvassa on ainakin kotiruokaa, ystävien kanssa vietettyjä illallisia sekä vinkkejä paikoista, joissa olen itse päässyt vierailemaan ruoan ja juoman parissa.

Toivottavasti viihdyt blogissani!

- Miika