Näytetään tekstit, joissa on tunniste kana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kana. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kanaa Kung Pao-ish hengessä

Tulin eilen pesäpalloreeneistä valtavan nälkäisenä ja jääkaapissa odotti ainekset Kung pao kanaa varten – tai ainakin melkein. Erinäisistä ruokablogeista olen lukenut, että tämä ruoka on todella out ja kiinalaisen ruuan ystävät ovat tähän evääseen lopen kyllästyneitä. Sain ensimmäisen kosketukseni suomalais-kiinalaiseen ruokaan noin 27-vuotiaana, joten tämäkin kiinalainen ruoka oli lähestulkoon uusi tuttavuus. Kotona ei kiinalaista ruokaa syöty koskaan joten en sitä oppinut myöskään opiskeluaikana syömään. Muutenkin minulla on ollut kiinalaista ruokaa kohtaan epäluuloja. Ymmärrykseni mukaan kaikki mitä pannulle kiinalaisessa keittiössä laitetaan on kasvanut reilusti nopeammin kuin Kiinan talous viimeiset 20 vuotta.

Menin siis epämukavuusalueelleni ja Kung Pao kana valmistui yllättävän nopeasti. Kanan osat olivat ohutta filettä. Ruoka muodostuu kolmesta eri osa-alueesta. Ensimmäisenä viipaloidaan kanat sormenpaksuisiksi viipaleiksi. Heitetään kulhoon ja sekaan laitetaan pari lorauta soijaa, munanvalkuainen, suolaa, loraus valkoviinietikkaa, kuivattua chiliä ja ruokalusikallinen vehnä- tai maissijauhoa.

Toiseen osioon kuuluu kastike. Kastikkeeseen laitetaan chilikastiketta, itse suosittelen hipsterien käyttämää srirachaa, soijaa, valkoviinietikkaa, tujaus sherryä tai riisiviinaa, ruokalusikallinen jauhoa suurusteeksi, ½ dl kylmää vettä ja ruokalusikallinen sokeria.

Kolmas osio muodostuu palasista ynnä muut. Eli paprika, voi korvata myös tuoreella chilillä, kokonainen sipuli suikaleina,  muutama valkosipulin kynsi ja pala inkivääriä.

Ynnämuut.

Tämän ruoan keskeisin osuus lienee cashew-pähkinät. Ne kannattaa paahtaa uunissa ja seurata tarkasti niiden kypsymistä sillä ne palavat todella herkästi. Kivan makutwistin pähkinöille saa kun ripauttaa pähkinöiden päälle hiukan hunajaa ennen paahtoa.

Cashew-pähkinät paahtuivat hieman liikaa. Apukokki ei voi muistaa kaikkea. 


Ihan alkuun laitetaan pannulle reilusti seesam-öljyä ja heitetään sen jälkeen sekaan paprikat/chilit. pyöräytetään nopeasti ja sen jälkeen lisätään inkivääri ja valkosipuli. Annetaan kypsyä hetki, jonka jälkeen lisätään kanat. Kypsennetään pari minuuttia, että kanat vaihtavat väriä. Sen jälkeen heitetään sekaan sipuli ja kastikeseos. Kypsennetään sen aikaa, että kastike sakeutuu. Ihan loppuvaiheessa laitetaan sekaan paahdetut pähkinät ja pyöräytetään ne ruuan sekaan.

Ääntä kohti!

 Lisukkeena toimii riisinuudelit. Tässäkin kannattaa välttää niitä nuudeleita, joita opiskelijoilla on tapana hamstrata kaapin perukoille loppukuun varalle. Toki nekin tässä toimii, jos tili huutaa tyhjää. Tämä kaikki asetellaan lautaselle kauniisti jos on aikaa ja kuten meidän tapauksessa, rumasti kun on nälkä.

-Miika

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Perinteinen grillikauden avaus

Olin pääsiäisen lapsuudenkodissani Itä-Suomessa perheen kanssa. Perinteisiin kuuluu, että grillikausi avataan pääsiäisen aikaan. Pääsiäisen sattuessa maaliskuun alkupuolelle grillikatoksessa on saattanut olla vielä 5 senttiä lunta ja jäätä lattialla, mutta sehän ei ole grillaamista estänyt. Tämän pääsiäisen kelit sopivat oivallisesti grillaamiseen, vaikka Solia ja sitruunaa ei grillaamisen ohessa oikein vielä tohtinut juoda.

Nälkäisiä ruokailijoita oli kuusi kappaletta, joten ostin kaksi pakettia ohuita broilerin fileleikkeitä ja paketillisen a-luokan makkaraa grillattavaksi. Kesän grillausvalmistelut alkavat aina bbq-kastikkeen teosta. Sitä kannattaa tehdä reilusti, että riittää pidemmäksikin aikaa. Oma reseptini on ollut tähän saakka salainen, mutta miksi  pihdata kun tämän makuelämyksen voi jakaa nyt kaikkien kanssa.

Don Cocineron BBQ-kastike
3-5 dl coca-colaa, ei missään nimessä lightia, koska sokerin on tarkoitus sakeuttaa makeutuksen lisäksi
1 pll porteria (tällä kertaa käytin virolaisen Pohjala-panimon Must Kuld -kirsikkaporteria)
1 punasipuli
loraus punaviinietikkaa
1 valkosipulin kynsi
ketsuppia
chiliä
suolaa
mustapippuria
ruokokidesokeria
öljyä

Kastike kiehuu kasaan. 
Kuori sipulit ja silppua pieneksi. Tippa öljyä pannulle ja sipulit kuullottumaan. Tämän jälkeen lorauta punaviinietikka kasariin sipulien joukkoon ja anna hautua hetki, jotta maku tarttuu. Punaviinietikan kanssa kannattaa olla varovainen, ettei sitä laita liikaa, muuten mausta tulee kitkerä. Seuraavaksi kaada sekaan tölkillinen coca-colaa, puoli pulloa porteria, chiliä (kuivattuna tai tuoreena), ripaus suolaa, reilu tujaus ketsuppia ja myllystä mustapippuria. Keitä kasaan ja maistele. Mikäli tarvitsee makeutta lisää colaa tai ruokokidesokeria. Jos on liian makea niin tasapainota lopulla porterilla mikäli et ole sitä vielä kietaissut kurkkuusi. (Tämän vuoksi yleensä kannattaa ostaa kaksi pulloa, toinen ruokaan ja toinen ruuan tekoon). Sakeuden ollessa sopiva kastike on valmis. Tämän jälkeen siivilöi kastikkeesta sipulit pois.

Ennen grillausta ota fileet lämpimään noin tuntia ennen grillausoperaation aloitusta. Kuivaa ja pyyhi fileet talouspaperilla. Sivele kastike fileiden pintaan.

Grilliä valitessa suosikkijärjestykseni on seuraava:
  1. Puuhiiligrilli
  2. Brikettipallogrilli
  3. Kaasugrilli
Muita vaihtoehtoja en oikein tohdi grilliksi sanoa. Kotona on Kota-Keittiön puuhiiligrilli, joten grillin lämmitys aloitetaan polttamalla siinä pino puuta. Puut kannattaa latoa ja valita sen mukaan, että kaikki puut ovat hiilloksena samaan aikaan. Tarkoitus on grillata hiilloksella, ei avotulella.

Talven jäljiltä grilliritilät ja muut varusteet on hyvä kuumentaa avotulella ja hieroa tämän jälkeen pintaan kevyt öljy/rasva, jottei ruoka tartu niihin kiinni.

Riittää isommallekin porukalle!
Hiilloksen ollessa sopiva siirrä fileet ritilälle hiilloksen päälle. Kastiketta voi sivellä vielä paistonkin aikana, jotta fileisiin saa vielä lisää makua ja ihanaa bbq-kastikkeen tahmaisuutta. Grillatessa kannattaa pitää mielessä Jyrki Sukulan viisaus: Minuutti vielä niin on varmasti kypsää, minuutti vielä on varmasti kuivaa. Parhaan mehevyyden saa ruokaan kun muistaa tuon yksinkertaisen ohjeen. Kokemuksen myötä oppii grillaamaan eri raaka-aineet ilman lämpömittareita ja muita tillbehörejä. Näppituntuma kertoo yleensä enemmän kuin ohjeet.


Puugrillillä pääsee mielestäni parhaaseen lopputulokseen. 
 Kun fileet on grillattu niin ne tarjoillaan raikkaan salaatin tai perunasalaatin kanssa. Meillä oli pöydässä vihreä salaatti fetalla, oliiveilla ja extra virgin oliiviöljyllä.

Maistuu. 


-Miika

p.s. BBQ-kastiketta valmistaessani mietin, että pitänee ensi kerralla kokeilla lisätä sipulien kaveriksi kirsikoita, sen verran hienosti toi makua tuo kirsikkaporter. Jos kirsikat ei maistu niin toinen erinomainen vaihtoehto on Sinebrychoffin ja Brooklyn Breweryn Two Tree porter, jossa makuina kuusenkerkkä ja vaahterasiirappi. Se tosin häviää vatsan pohjalle paljon nopeammin kuin kattilan pohjalle.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Intialainen kanapata

Sarpanevan pata sai jälleen toimia kokkailuastiana, kun päätin viikonloppuna kokeilla intialaistyyppistä ruokaa. Tykkään tosi paljon tulisesta ruoasta ja eri mausteilla testaileminen ja kokeileminen sopii muutenkin melko rentoon ruoanlaittotyyliini. Joskus menee tietysti vähän yli, mutta sattuuhan sitä :) Nuo broilerin koipipalat ovat muuten todella edullisia. Monesti tulee ajateltua, ettei niissä ole mitään syötävää, mutta näin padan muotoon valmistettuna täyttivät kyllä hyvin ja jäi ruokaa vielä seuraavallekin päivälle.

Intialainen kanapata

1 pkt broilerin koipia tai koipireisiä
1 prk kookosmaitoa
2 paprikaa
1 limen kuori ja mehu
4 tomaattia
purkki ananasta
jalapeno
inkivääriä
3 porkkana
2 sipulia
oliiviöljyä
kuivattuja chilejä
suolaa
currya reippaalla kädellä
neilikkaa
appelsiini-inkivääri-mausteseosta
ripaus kanelia

Näillä lähdettiin liikkelle
Ensiksi paistoin kanojen pinnat kiinni paistinpannulla. Vähän väriä pintaan suolan lisäksi. Tämän jälkeen pilkoin kasvikset, ja heitin oliiviöljyä pataan. Kauniimpi puolisko on alkanut Ensitreffit Alttarilla -oliiviöljygaten jälkeen viihtymään erinomaisen hyvin öljyhyllyn edessä, vaikkei muutoin keittiössä paljon aikaa vietäkään. Alku se on oliiviöljykin ;)

Ensiksi kanat pannulle hakemaan väriä

Lisäsin pataan kanat, kookosmaidon, viipaloidun inkiväärin, paloitellut porkkanat, raastetun limenkuoren ja mehun sekä ananaksen. Keittelin puolisen tuntia, jonka jälkeen lisäsin ivelä sipulit, jalapenot, paprikat ja muut mausteen. Vettä kannattaa olla sen verran, että suurin osa padan aineksista peittyy, ja sitä voi lisätä valmistumisen aikana. Laitoin padan uuniin, noin 220-225 asteeseen ja annoin paistua kahden ja puolen tunnin ajan. Pata on valmista, kun kanan lihat irtoavat luista. Lisäkkeeksi riisiä ja tuoretta basilikaa.

Valmis pata. Riittää syömistä!

-Miika